Ice Dragon's
TERVETULOA
Saavut juuri ison aidatun omakotitalon pihaan, jonka ympärillä on neljä kopillista häkkiä, joista kuulet arktisten rekikoirien kuoron. Yhtäkkiä takaasi juoksee viisi isoa pehmeää lumipalloa muistuttavaa iloista koiraa. Ice Dragon's kasvattaa alaskanmalamuutteja, siperianhuskyjä, samojedinkoira sekä grönlanninkoiria. LYHYESTI HISTORIAA
Ice Dragon's perustettiin joulukuussa vuonna 2017 ja kasvatusrodut ovat aina olleet samat. Kennel perustettiin rekikoirille ja rekikoirien kennelinä jatketaan. Kun kennelin nimeä mietin niin halusin, että kennelin nimessä olisi sana "ice", mutta oli hankala keksiä kennelnimeä, joka ei ollut vielä varattu. Sitten hoksasin lisätä yhden suosikkitaruolentoni eli lohikäärmeen ja näin syntyi Ice Dragon's ! KASVATUS
Ice Dragon's kasvattaa siis kaikkia neljää arktista rekikoiraa, jotka ovat ylempänä lueteltuna. Kasvatamme rekikoiria näyttöön kuin käyttöön. Tavoitteenamme on kasvattaa liioittelemattomia, nopeita/vahvoja, hyvän hermorakenteen sekä tasapainoisen kokonaisuuden omaavia rekikoiria, joilla on halu tehdä sitä, mihin ne on tarkoitettu eli vetää. Pennut myydään valjakkoajosta/ koiraurheilusta kiinnostuneisiin koteihin. Pennut rekisteröidään vFCI:n koirarekisteriin. |
Rekikoirat
* 10 urosta & 12 narttua *
SIPERIANHUSKYT
u. Polkama Devart u. Tuuliviirin Kohti Tuntematonta n. Paint It Grey n. Viviana Felmont ?. ?. ?. ?. ?. ?. |
Pentuja?
Suunnitelmissa pentuja seuraavista yhdistelmistä
siperianhusky Rontti x Saaga
siperianhusky Devil x Viivi
samojedinkoira Hups x Desi
siperianhusky Rontti x Saaga
siperianhusky Devil x Viivi
samojedinkoira Hups x Desi
Aiemmat pentueet löydät vFCI:n koirarekisteristä